On kaksi suurta miesnäyttelijää, joita en kovinkaan arvosta - Tom Cruise ja Richard Gere. Tänään tv:stä tuli molemmilta ne mielestäni parhaimmat elokuvat eli Jerry Maguire (Cruise) ja Pretty Woman (Gere). Ihania elokuvia molemmat, tykkään jopa noista äijistä niissä.
Hyvä leffapäivä siis. :)
Laitoin myös suklaanaamion ja lakkasin kynnet. Suklaanaamio tuntui ihanalta! Jäi nassu aivan mahtavan tuntuiseksi, hoidetuksi ja kosteutetuksi. Testasin myös kynsitarroja ja ah, ihania ovat. Laitan ehkä kuvia jossain välissä, jos jaksan kikkailla. Tulipas tyttömäinen olo. :)
27.2.2011
26.2.2011
Jumboshopping
Aivan ihana tyttöilypäivä oli eilen! Eräs äippälomalainen kävi työpaikallamme ja kertoi, että Jumbon Vero Modassa on ale. Siitä saatiin kipinä lähteä Jumboon shoppailemaan. Olipa kivaa!
Vero Modasta ostin kotelomekon, joka oli 50 %:n alennuksessa. Hyvä ostos, vaikkei nyt justiin tarvetta mekolle olekaan, mutta tuota voi käyttää vaikka töissäkin kesällä.
Glitteristä ostin hiuspannan, jossa on mun tottumuksiini nähden aika iso rusettikoriste mutta se oli niin erisöpö ja sopii monien mekkojen ja biletoppien kanssa. Glitterissä oli jotkut tuplaleimauspäivät ja sainkin jopa kaksi leimaa Glitter-korttiini, joka sattui olemaan vielä voimassakin! (Noi kauppojen etukortit on ihan tylsiä, kun ne vanhenee niin pian. Pitää shoppailla ja keskittää ostostelua ihan hulluna, että saa mitään etua niistä.)
Anttilassa, kun oli joku hintahulluttelu (Pimeät Hinnat tms...?), käytiin sekin tsekkaamassa. Pimeistä hinnoista en ehtinyt paljoa nähdä, kun keskityin kosmetiikkapuolella lähinnä normaalihintaisiin tuotteisiin. Tuotteita tulikin sitten ostettua vähän enemmän, mitä alunperin oli tarkoitus. Ostin siis kaksi Mavalan kynsilakkaa (sävyt 9 Lisboa ja 19 Hong Kong) ja Mavalan kynsinauhavoiteen, jota kokeilin heti eilen illalla ja tiedättekö mitä! Yön aikana oikeassa keskisormessa ollut kynsitikku oli kadonnut! Olen aikaisemmin pitänyt kynsinauhavoiteita turhina, mutta tää oli jotain superkamaa. En varmaan luovu enää ikinä kynsinauhavoiteen käytöstä. Lisäksi ostin kynsitarroja, kun on nyt jo vähän aikaa ollut sellainen olo, että tahtoisin kokeilla jotain nätteilyä.
Niin, tuossa oli vasta kynsijutut. Ostin myös kaksi Maybellinen maskaraa, Define-A-Lashin enempi arkikäyttöön ja muhkeamman The One by One Volum' Expressin iltakäyttöön. Aikaisemmin käytin Max Factorin False Lash Effectiä, joka on aivan mahtava maskara, mutta vaihtelu virkistää tässäkin. Musta on kivempi laittautuakin juhliin, kun ripsetkin saa näyttämään erilaiselta kuin työaamuina. :) Olen myös haaveilut jo hetken vihreästä luomiväristä. Sinisilmäiselle ei kai suositella vihreää, mutta paskat mä tommosista. Kevät tulee ja mä tahdon vihreää! (Harmittaa vieläkin, kun turkoosi/vihreä -luomiväripalettini meni säpäleiksi joskus vuosi, puolitoista sitten ja jouduin heittää pois. En koskaan saanut aikaiseksi ostaa uutta) Avuksi vihreänkaipuuseen löytyi Rimmelin Glam'Eyes luomiväripaletti 016 Urban Flower, jossa on ihan vaalea vihreä sävy ja sen lisäksi hennon vaaleanpunainen, vaaleampi ja tummempi ruskea. I'm in love. Pitää heti päästä testaamaan.
Jotta naama näyttäisi yksinäänkin hyvältä, ostin vielä Montagne Jeunessen suklaanaamion ja valkosuklaakookosnaamion. En malta odottaa et pääsen testaa noita. Naamioitin kasvoni toissapäivänä, joten en ihan vielä viitsi läträä noita nassuuni.
Anttilan jälkeen käytiin vielä Seppälässä, josta mukaan tarttui vaaleanpuna-valko-ruutuinen huivi, joka on niin söpö. En tiedä, mitä mulle on tapahtunut, kun olen alkanut pitää vaaleanpunaisesta, mutta ehkä tuo huivi parin topin lisäksi riittää näin alkuun. Ei musta tekemälläkään saa mitään pinkkiprinsessaa. Yöööök. Sepistä nappasin mukaani myös harmaat sormikkaat, kun edellisiin on tullut reikä. Nuo oli lähes ilmaiset (jotain pari euroa), joten en jaksanut edes kunnolla sovittaa. Hieman liian isothan ne onkin, mutta pääasiallinen käyttötarkoitus tulee olemaan töissä tupakkisormikkaina, joten ei niin väliä.
Sepin jälkeen käytiin vielä muutamissa rättikaupoissa ja kenkäkaupassa, mutta ilmeisesti pahin ostovimma oli saatu tukahdutettua, kun ei enää löytynyt mitään. Cittarista patonki mukaan ja kotio. Paahtopaistipatonki, omnomnomnom. :)
Oon muutenkin tyttöillyt viime aikoina paljon enemmän kuin normaalisti. Lähinnä tarkoittaa ihonhoitopuolta, rasvoja ja hoitoaineita kuluu tällä hetkellä järjettömät määrät entiseen malliin verrattuna. Toisaalta, on kyllä ihokin niin mallikkaassa kunnossa, etten ihan heti näistä uusista kauneusrutiineistani aio luopua. Kynsiäkin olen lakkaillut ja siitä sainkin idean noihin kynsitarroihin, jos niillä saisi vähän lisäkivaa. Nyt taas muistin, että hiusten joku tehohoito olisi oikeasti tarpeen, mutta ehkä pärjään hetken vielä tolla superkosteuttavalla hoitoaineella.

24.2.2011
Joskus se osuu itseenkin
Onneksi ei tiistaina tarvinnut tehdä töissä paljoa muuta kuin olla uuden työntekijän tukena ja katsoa, kuinka hän oppii hommat. Vaatiihan sekin tarkkaavaisuutta ja ajattelua, mutta olin iloinen ettei ollut muita hommia. Kotiin päästyäni kuumetta oli rapiat 37 astetta eli ei paljoa, mutta juuri sen verran, että se selitti kevytpäisen fiiliksen ja lihassäryn. Eipä siinä mitään, Finrexiniä ja Buranaa nassuun ja aikaisin nukkumaan.
Yöllä heräsin hulluun paleluun, mittasin kuumeen ja se oli 39 astetta! Ohhoh. Enpä muista, milloin viimeksi olisi ollut noin korkealla lämmöt. Ylipäätään kipeänä oleminen on mulle harvinaista. Eilen aamulla herätessä oli "vain" 38,6 astetta. Eihän siinä muuta voinut kuin jäädä kotiin. Nukuinkin sitten koko päivän ja illalla kuumetta oli enää 37,5. Ja tuossa se on jämähtäneenä tasaisees 37-37,8 välillä ollut tänäänkin.
Äsken taistelin itseni apteekkiin, johon ei onneksi ole pitkä matka. Hiki tuli kuitenkin otsalle pienestäkin kävelystä, vaikka tarkoituksella liikuin hitaasti kuin lonkkansa murtanut mummeli. Kuumeilu ei kuitenkaan ole tässä pahinta vaan kurkkukipu. Täytynee mennä lääkäriin katsastuttamaan nielu, jos siellä on joku pöpö. Siltä se nimittäin vaikuttaisi, koska kurkku on niin kipeä ja kuume on korkea, mutta muute ei ole kovin flunssainen olo. Olen vaan kauhea nahjus menemään lääkärille. En varsinaisesti pelkää sitä, mutta ei todellakaan huvita lähteä kipeänä talsimaan toiselle puolen Kalliota työterveyshuoltoon.
Jos nyt ihan oikein muistan ja tarkistin, olen ollut viimeksi sairastumisen vuoksi pois töistä maaliskuussa 2009! Aika hyvin. On tuossa välissä ollu joitain minilentsuja, mutta ei mitään niin vakavaa että olisi kannattanut kotiin jäädä. Lähinnä allergiselta vaikuttavaa nuhaa. Toivoisin pääseväni huomenna jo töihin. Yksin kotona sairastelu on vihon viimeistä hommaa. Tällä hetkellä kuumetta on kuitenkin vielä 37,3 astetta, joten täytynee vain varata se lääkäriaika ja ottaa vielä huominenkin saikkua. ( Meillä saa olla kaksi päivää pois omalla ilmoituksella ja sen jälkeen pitää olla lääkärintodistus.) Saisi ainakin sen yhden kuumeettoman päivän...
Lisäys kl 18:45
Jee! Ei enää kuumetta! =) Eilinen meni vähän hukkaan, kun oli lääkkeet vähissä, mutta tänään saatu uusi satsi särky- ja kuumelääkkeitä auttoi. Täytyy seurata tilannetta ja toivoa, et huomen aamulla olisi jo työkuntoinen. Pienet lapset voivat viellää kuumeettomia päiviä, mutta ei se ihan aikuisen hommaa ole. Olen kai liian tunnollinen ja liian helposti kyllästyvä. Olisi edes DVD-soitin niin voisi katsoa elokuvia tms. Mutta ei kotona ole mitään tekemistä.

10.2.2011
Ehkä kaikki ansaitsevat toisen mahdollisuuden - ihonhoitotuotteetkin
Jotenkin haluan ajatella, että maailma on menossa parempaan suuntaan ja on hyvä, jos isotkin kosmetiikkajätit, kuten The Body Shop, Tigi ja Nivea koittavat lanseerata luonnonmukaisenomaista kosmetiikkaa ja ihonhoitotuotteita. Tätä suuntaa tukeakseni ostinkin Nivea Visagen Pure & Natural cleansing milkin, joka esittelyn mukaan on 95 %:sti luonnollisia ainesosia. Kuulostaa hyvältä, jos vitosella saa jotain noin lähelle ekologista, kun ne oikeat, sertifioidut aineet maksaa noin kolminkertaisen hinnan.
Pesin nassun ja hyvin toimi, mitä nyt naamaa kirveltää pesun jälkeen, mutta näillä pakkasilla en ekana puhdistusainetta ala syyttää siitä. Tutustuinpa kuitenkin myös inci-listan loppupäähän. 13. ainesosa on trisodium EDTA, joka on pahasta ympäristölle. Olisi tietty voinut katsoa tuon jo kaupassa, kun tiedän EDTA:n ympäristömyrkyksi jo entuudestaan. EDTA on pahaksi vesistöille, joihin toi kökö jumiutuu pitkiksi ajoiksi. (EDTA ei kuulemma suodatu edes puhdistamoissa, joten anteeksi rakas Itämeri.) Toinen jännä ainesosa on säilöntäaine Methylisothiazolinone, joka pikaisen kuukletuksen perusteella on lähinnä neurotoksiini.
Noita kahta mainittua ainetta on varmaan useammassakin purkissani, mutta jotenkin nyt alkaa jo tuntua siltä, että ensimmäistä kertaa vuosiin kadun ostostani. Aine ei tuntunut edes hyvältä naamassa toisin kuin vaikkapa Lumenen Pure Radiance -päivävoide, jota käytän sisälsi se mitä tahansa. Ei mulla ollut tänään mitään syytä nuukailla, olisin aivan hyvin voinut ostaa joko a) kalliimman, mutta oikeasti ekologisen puhdistusaineen tai b) kalliimman ns luksuspuhdistusaineen, jossa on tarpeeksi monta kemikaalia estämään epämiellyttävät kiristykset ja punoitukset. Aikaisemmin käytin sitä Laveran puhdistusainetta ja se oli tosi hyvä! Nassua ei kiristänyt ikinä pesun jälkeen, lähes luovuin iltarasvauksesta sen myötä. Miksi oi miksi en pysytellyt edelleen siinä...
Eihän tuota itselle sopimatonta tuotetta kehtaa edes antaa kenellekään. Hei sinä ystävä, ota tästä ympäristö- ja hermomyrkkyä! Ei naurata. No katotaan, taidan kuitenkin käyttää tuon pois, kun en näe mitään järkeä siinäkään että heittäisin vain pois. Sehän se vasta hullun hommaa olisikin.
Ostin kyllä vastapainoksi Frantsilan kuorinta-aineen. Katotaan, onko siitä mihinkään. Ainakin se ruusukasvovesi on osoittautunut ihan mallikkaaksi tuotteeksi.

7.2.2011
Minimatkailua
Olipa hauska risteily. En edes muista, millon viimeksi olisin nauranut yhtä paljon. Kiitos Tiia, Kaisa, Iina ja kaikki satunnaiset keijot, joita tavattiin.
Viking Linen Turku-Tukholma-Turku miniristeily oli siis kyseessä.

3.2.2011
Torstaagi, pt. 2
Tuntunut koko päivän ihan perjantailta. Kauhea pettymys mennä vielä huomenna töihin. :p No ainakin pääsen avautumaan niissä keskusteluissamme. Odotan suuria, kun on nyt toinen tiimivetäjä. "Vieraalle" voi sanoa eri tavalla asioista.
Sain halvennuksella junaliput, muistin ostaa eväitä huomiseks ja kotiinpaluuta varten. Muistin jopa kaikki kosmetikkajutut, joita tarttin. Sokokselta löytyi helposti (matkan varrella) Frantsilan ruusuinen kasvovesi ja saman tekijän suihkusaippua. Luonnonmukaista, jee. Pirun kallista, nyyh.
Huomenna siis Turun satamaan ja sieltä jollain Isabellalla tms miniristeilylle.

Torstaagi
Arvatkaa teinkö eilisestä listasta mitään mainituista. En! Sen sijaan pohdin koko illan huomista kehitys- ja palkkakeskustelua varten argumentteja. Kohta alkaa tulla massia ovista ja ikkunoista (sen kun näkis). :D
Tänään sit juoksentelen tuol kaupungilla eilisenkin edestä.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)