Why, hello there!

Vuosi vierähti sen enempiä blogaamatta. En tiedä, paraneeko tahti ensi vuonna yhtään sen enempää mutta olen löytänyt tähän vuoden vaihteeseen yhden hurahduksen, josta ainakin koitan raportoida. Viime hurahduksesta onkin jo aikaa, ei tainnut olla yhtäkään vuonna 2012.

Mitä tästä vuodesta sitten jäi käteen?

Muutto nyt ainakin. Ja turistimatkailu. Kesä meni vähän ohi, kun lomat joutui pitämään pätkittäin ja yksin, joten ei ollut iloa mistään matkoistakaan. Sääkin oli mitä oli. Kesästä mieleen jääneitä hetkiä ovat ainakin ne neljät häät, joissa yksissä olin kaasonakin. Ensin oli yhdet, joissa pari vihkiytyi työpäivän aikana ja mentiin illalla syömään hyvin heidän kanssaan. Seuraavana vuorossa kaasoilu ihanissa, isoissa prinsessahäissä. Jos sulholla ei ole mielipidettä mihinkään, voivat häät ihan hyvin olla morsion näköiset, eikö? ;) Kolmannet häät olivat pariskunnan kotona, vihkiminen tapahtui takapihalla ja juhlat jatkuivat aamuun asti. Viimeiset juhlat järjestettiin Oulussa. Nekin oli isot ja perinteiset, oikein hienot häät. Syssymmällä juhlittiin nyyttärihenkisesti vielä yhtä pariskuntaa, joka virallisti yhteiselonsa Las Vegasissa kesällä. Ehkä tämä sitten oli se Summer of Love. Ihania juhlia ainakin, omia hei odotellessa. ;D

Haukiputaan kirkossa

Touko-kesäkuun vaihteessa tosiaan siirsin kamani kultani asuntoon, kun sen kämppiskin muutti pois. Vieläkään ei olla saatu sisustettua sen vertaa, että kehtaisi tupareita pitää. Jos se nyt on niin tarkkaakaan. Mutta kertonee jotain, ettei puolessa vuodessakaan saa oikein mitään aikaiseksi. Pitäisi palkata joku tekemään tämmöiset asiat itsensä puolesta. En todellakaan ole mikään sisustajaihme, saati että edes kovin tarkka moisesta, mutta joku roti pitää olla. Edelleen on hieman liikaa poikamiesboksia jäljellä tässä asunnossa. Ehkä mä tietämättäni tykkään poikamiesbokseista. :O
Jospa vuosi 2013 muuttaisi tämänkin asian. Vuokra ainakin nousee niin paljon tammikuussa, ettei kovin kauan tässä aiota enää asua, joten huoneklaut menee varmasti vaihtoon muuton yhteydessä.

Pari reissuakin tuli tehtyä. Ensin käytiin Tukholmassa helmikuussa. Ihan perusristeily ja päivä kaupungilla. Risteilyä varten oli lahjakortteja useamman sadan euron edestä, joten saatiin syödä, juoda ja nukkua ihan siivosti. Silja Symphonyn Bistro Maximea suosittelen lämpimästi. Otettiin alku- ja jälkiruokapöydät, joilla sai nälän lähtemään aivan mainiosti. Bistrossa toki hinnat hieman korkeammat mutta tunnelma rauhallisempi kuin buffassa ja ruoka aivan loistavaa.

Tukholmassa päädyttiin lopulta olemaan ihan superturisteja. Käytiin Gamla Stanissa pyörimässä ja lopulta mentiin kuninkaanlinnalle katsomaan vahdinvaihtoseremoniaa. Sen innoittamana (ja kylmän helmikuun viiman lannistamana) päätettiin ostaa liput linnan sisälle ja käyskenneltiin siellä sitten. Olipa vallan. Hah. Ja pakko oli kuvauttaa ittensä omaa nimeä kantavan kahvilan edessä mutta siitä ei kehtoo tänne kuvaa laittaa, kun tahtoo jonkinlaisen yksityisyyden säilyttää.Tukholmasta ei nyt muutenkaan ole juuri kuvia tähän lisätä koska hankittiin kamera vasta reissun jälkeen.

Leikittiin me välillä turisteja Helsingissäkin. Helsinkihän on oikeasti aika loistava turistikaupunki. Keskusta on niin pieni, ettei mene edes päivää, kun sen kävelee läpi. Ja on täälläkin kauniita rakennuksia ja paikkoja, vaikkakin paljon pienempiä kuin muualla.

Ens kesänä ainakin meinattin jatkaa tota turistina stadissa juttua. Se on hauskaakin katsoa paikkoja vähän eri silmällä kuin yleensä. :)

Itsenäisyyspäivää hyväksi käyttäen otettiin pitkä viikonloppu ja häivyttiin Riikaan. Oikein kaunis se vanha kaupunki. Oikean kaupungin puolella ei paljoa edes käyty, yhtenä päivänä vain. Keskustan puistoalueet olivat kuitenkin tosi kauniin näköisiä valkoisen lumivaipan peitossa.

Riikan viehätys oli näin talvella ainakin sen vanhuudessa ja historiassa. Kesäkaupunkina varmasti loistava matkakohde (koska kävely kaupngilla on aivan valloittavaa, en keksi mitä muuta siellä olisi voinut tehdä, kun joka kadunkulmassa on joku linna). Käytiin muun muassa illallisella keskiaikaravintolassa, joka vain vähän tekaistun oloinen ja sijaitsi kellarissa, jota joidenkin dokumenttien mukaan on käytetty viinikellarina jo 1200-luvulla. Melko huisia, sanoisin. Tämmöinen historiafriikki on tuollaisista ihan täpinöissään! Ruoatkin oli jotain oman aikansa herkkuja. Päätin olla seikkailunhaluinen ja tilasin prinsessa Isabellan häissäkin tarjottua jänistä tietenkin ajatellen, että se tulee jotenkin nätisti viilokkina tai vastaavana. No, ei tullut. Tuli jänis. Koko helvetin jänis siinä lautasella! Olisihan se pitänyt arvata. :D Oli meinaan melekosen huvittavaa. Parempi puoliskoni nauroi päin naamaa ja sanoi, että tarjoilijalla olikin ollut vähän hassu ilme kun tein tilausta.

Jälkiruokaa tilatessa vedettiinkin jo sitten aivan läskiksi, alla resepti.

Pistaasijätskiä jäällä

1 valurautalautanen tai joku vastaava pannu

jäämuskaa

1 jääkuutio (noin tiiliskiven kokoa)

2 mansikkaa

2 palloa pistaasijäätelöä

Marenkikoristeita

Laita jäämurska valurautapannuun. Kaiverra jääkuutioon kuvioita ja sijoita kuutio jäämurskan päälle. Pyöräytä jäätelöstä kaksi (melko pientä riittää) palloa ja asettele ne jääkuution päälle. Leikkaa mansikat kahtia ja sijoittele puolikkaat koristeiksi. Sijoittele myös marengit nätisti ympäriinsä jäämurskan päällle. 

 

 

 

Pistachio ice cream on ice

No, jätski oli kyllä aivan hemmetin hyvää. :D (Pahoittelen kuvan tummuutta. Oltiin kellarissa eikä kehdattu käyttää salamaa.)

Tuliaisina kotiutettiin jääkaappimagneetti ja Riga Black Balsam pullo. Riga melnais balzams (tai jotain sinne päin) on helvetin pahanmakusta mustaa töhnää. Maistuu vähän siltä kuin olisi sekoittanut Jägermeisteria ja yskänlääkettä keskenään. Jäi kyllä muuten hyvä mieli Riiasta ja reissusta. En yhtään vastustaisi, vaikka joutuisin sinne joskus uudestaankin. :) Tosin kesällä sitten, joohanjooko.

Joulu vietettiin anoppikokelaan luona rauhallisissa merkeissä. Matkat oli mielenkiintoisia, kiitos joulukuisten ajokelien mutta selvittiin niistäkin. Mitä nyt yksi läheltäpititilanne ja yksi peräänajo nähtiin. 

Palataan kuitenkin vielä hurahdusajatukseen. Ei sillä, että olisin tänä vuonna kovinkaan paljoa shoppaillut (yritin kyllä mutta jostain syystä siitä ei tullut oikein mitään!) mutta silti omistamani tavaran määrä järkyttää. Vaikka juuri tilasinkin kahdet kengät nettialesta, ajattelin pikkuhiljaa koittaa vähentää omistamani tavarat sataan, 100 thing challengen merkeissä. Olen jo listaillut joitain tavaroita, joita täytyy ehdottomasti säilyttää ja tietty noita tulee vielä lisää mutta olen nyt tavarassa numero 58 enkä enää keksi oikein mitään lisää. Nyt aion siivota kaappeja ja mahdollisesti muutan listaamissysteemiä niin, että "kesäkengät" ei ole yksi tavara (koska niitä on 15 paria) vaan joka pari kenkiä on 1.

Voi olla, että tulee aika äkkiä sata vastaan kuitenkin, kun tosissaan ottaa. Silti ihmettelen, kun joissain blogeissa törmäsin näkökulmaan, että tämä on liian vaikeaa ja helpompaa on luopua sadasta tavarasta. No, jos jollain oikeasti on sata ylimääräistä tavaraa, on varmaan todellakin parasta pistää ne kiertoon. Itsellä tällä hetkellä ongelmallisimmat tavarat on kengät ja laukut ja niiden jälkeen kirjat ja dvd:t/blu-rayt. En millään raaskisi luopua noista mistään, joten listassa ne ovat ryhminä. Katsotaan kuin käy. Haastessa mukana vain omat tavarat, ei esim mun ja kultani yhteiskäytössä olevat mutta taidan sitten luopua omistani niiltä osin kuin tavaraa on tuplana ja olisi pitänyt luopua jo ajat sitten. Astioita olisi ainakin ylimääräisiä, mutta ne on nyt toistaiseksi myös rajattu haasteen ulkopuolelle.

Wish me luck.

Ai niin. Oon nyt 84 päivää ollut tupakoimatta. Ei tee edes tiukkaa. (Paitsi ihan vähän joka päivä. :S)

Suudelma unessa

"Unessa vaihdetut suudelmat kertovat rakkaudesta valve-elämässä. Suudelma lupaa erotiikkaa, mutta myös hellyyttä ja onnellisia yhteisiä hetkiä. Jos taas saa käsisuudelman, se kertoo suudelman antajan arvostavan ja kunnioittavan unennäkijää ja hänen mielipiteitään."

Näin unta eräästä ihastuksestani. Oltiin isommalla porukalla meksikolaisessa ravintolassa, jossa oli ollut maanjäristys tai muu katastrofi, minkä vuoksi paikka oli aika sortuneessa kunnossa. Ilmeisesti koitettiin korjata sitä rakennusta. Jonkin hyväntekeväisyysjärjestön edustaja piti luentoa siitä, kuinka jatkossa toimitaan ja kuka tekee mitäkin. Tämä luento tapahtui eri paikassa, ehkä ravintolan viereisessä talossa. Muistutti koulua tai sairaalaa, hyvin kliininen ympäristö kuitenkin. Seinässä oli vaaleankeltaista.

Istahdin hetkeksi pöydän reunalle, ihastus tuli ja suuteli. Jostain syystä hän oli mua lyhyempi.
Ehkä pöytä, jolla istuin, oli kasvattanut jalat siinä istahtamisen ja suudelman välillä.

Tämän lähemmäs miestä mä en sitten vähään aikaan varmaan pääsekään. :P

Kivoja juttuja

Juuri, kun ajattelin, ettei mulle tapahdu koskaanikinä mitään eikä varsinkaan mitään hauskaa.

Hauska asia 1: Lennot varattu Lontooseen. Lokakuussa mennään kahden ystävättären kanssa. En malttais edes odottaa! Pitää miettiä kaikki ne ihanat kaupat ja baarit ja pubit ja ruokapaikat ja kaupat ja kirpputorit ja historialliset nähtävyydet. Aaah.. Tule jo lokakuun loppupuoli! LONTOO!!

Hauska asia 2: Rakkaat ystäväni menevät ensi kesänä naimisiin ja mua pyydettiin kaasoksi. Tietenkin suostuin ja olen aivan innoissani tästä, vaikka joskus ajattelinkin, etten koskaan rupea tuollaiseen "koiranhommaan". Pyhästi luvattiin, etten joudu bridezillan uhriksi. No, ei parane hirviöidä, sanon kyllä suoraan tai äänestän jaloillani. Tälle morsiolle sen kehtaa jo päin naamaa sanoakin, jos meinaa mopo karata. :) Mistähän mulla on näin negatiivinen asenne häiden järkkäilyä kohtaan tullut? ;) Tiedoksi vain A:lle, jos luet tämän, mulla on jo oma vihko ja värikynät varattu tälle ja aion paneutua kaason tehtäviin koko sydämelläni! :) 

Tein tänkin ihan itte :D :

No hei.. Eka kerta tol OpenOfficen piirrosohjelmalla :D

Tule jo ensi kesä!

Hauska asia 3:  Ilmottauduin mukaan meidän firman salibandyjengiin. Lauantaina Firma Open 2011 -turnaus Pyllymuron Arena Centerissä! Kiva tehdä välillä jotain erilaista. En oo kauhean hyvässä sheipissä, mut ehkei tuol nyt niin kovin verenmaku suussa tarvii ollakaan. :) Kannustusjoukkoja kaivataan, joten sinne vain kaikki. Omat pompomit ja muut cheerleading-jutut mukaan! :)

Muutoinkin oon huomannut, et viikonloput tästä marraskuulle alkaa olla aika täynnä. Mun sosiaalinen elämä ei olekaan kuihtunut ihan tyhjiin, vaikka niin hetken saatoin luullakin! Kaikenlaista kivaa kissanristiäistä tiedossa.

Bubbling under hauskat asiat:

- Eräs ystävä kihlasi pitkäaikaisen avomiehensä.

- Systeri kihlautui renttunsa kanssa (love is all around me... kiertää mut muuten kaukaa;)

- Lokakuun alussa nään taas Kangasalan kavereita, ainakin melko varmasti. <3

Nyt on kyl niin happyhappyjoyjoy-fiilikset. Pakko laittaa hienoja happy-aiheisia quoteja tähän loppuun. 

"People are about as happy as they make up their minds to be."
-Abraham Lincoln

"If you find serenity and happiness, some people may be jealous. Be happy anyway."
-Mother Teresa 

"Very little is needed to make a happy life."
-Marcus Aurelius Antoninus 

Lisää näitä päiviä, kiitos!  

Day 27 - A song that you wish you could play

Eksä soitteli tätä usein kitaralla. Tuli heti mieleen päivän kysymyksestä, että kiva biisi ja voisihan tuo olla kiva itsekin osata.

Ja ei, eksä ei tullut perään, kun lähdin. Oli ehkä surullisin ero elämässäni.

Perhosmaha

Vappuna mulle selvisi, että ainakin yksi ihminen on joskus lukenut blogiani rasvaisten miesjuttujen toivossa. No, niitähän nyt ei kovin paljoa ole kerrottavaksi enkä muutenkaan nykyisin puhu paljoa miesjutuistani edes hyville ystäville (joitain satunnaisia pikkuihastuksia lukuunottamatta). Halutessani saisin varmasti vaikka mitä miesjuttujakin kerrottua (ja blogille lisää lukijoitakin?), mutta ei hieno nainen puhu ja pussaa.  No, jotain pientä, yleistä miesavautumista voin aina välillä kirjoittaa mutta pääosin taitaa ne ajat olla jo menneet.

Miehet ovat olleet mun elämässä kuin raitiovaunuja, aina tulee uusia. Toisinaan on vähän pidempi vuoroväli, joidenkin kanssa matkustaa hieman pidemmälle, mutta jossain välissä on aina tullut päätepysäkki kuitekin. Ei siis kehuttavaa sillä saralla. (Siksi saanen anteeksi myös superkuluneen spåravertauksen?) Alle yhden käden sormin pystyy laskemaan ne kerrat, kun olen oikeasti tykästynyt johonkuhun niin paljon, että olen vallan tulevaisuudestakin haaveillut.

Luulenpa, että jään ikuiseksi vanhapiiaksi. Ehkä olen liian nirso, tai liian tylsä. Yleensä ei vaan kemiat kohtaan muutoin potentiaalisten henkilöiden kanssa. Sillon kun itse olen aivan liekeissä jostakusta, se ei todnäk ole edes huomannut mua. Jos taas joku on musta liekeissä (kyllä niinkin on joskus tapahtunut!), en omasta puolestani tunne mitään kipinöitä. Harmillisia ne tilanteet.

Tällä hetkellä olen kyllä aivan täysin tyytyväinen sinkkuuteeni. Voisin ehkä olla valmis jo asettumaan aloilleni ja sitoutumaan pidemmäksikin aikaa, mutta eipä se nyt niin justiinsa ole, vaikkei näin lähiaikoina tapahtuisikaan. Kivaa, kun saa olla ja mennä miten haluaa eikä ole kukaan napisemassa siitä, miten jätän vaatteita ympäri kämppää enkä jaksa tiskata viikkoon. Sunnuntaisin voisi olla kivaa, jos olisi joku, jonka kanssa katsoa telkkaria tai käydä kävelyllä tai elokuvissa. (Musta on kyllä kiva käydä leffassa yksin. Ei tarvitse taistella, mitä mennään katsomaan ja jälkeenpäin saa rauhassa pohtia, mitä tykkäsi.)

Perhosmaha on kiva, lisää niitä. :) Sellainenkin tuli koettua jokin aika sitten. Enpä edes muista milloin viimeksi näin olisi tapahtunut, siitä on varmasti vuosia. Harvinaista herkkua siis.

Kunhan pyykit on pesty, lähden lenkille

Aivan kammottavan typerä päivä.

Heräsin naapurista kuuluviin musisointiääniin ja sen jälkeen olen lähinnä lakannut kynsiä ja kuollut tylsyyteen. Lakkauskin meni ihan päin p*rsettä. No, jos noita nyt pari päivää pystyy kattelee, laitan sitten uudet. Olisi kivaa saada jokin glitterlakka. Ajattelin kokeilla liukuvärjäystä, siihen päälle sopisi glitteri. Tästäkään kertominen ei ole yhtään niin mielenkiintoista, kun ei voi laittaa kuvia. Pitänee ostaa kamera.

Tapasin perjantaina mukavan oloisen tyypin, jolle annoin puhelinnumeroni. Se sanoi soittavansa eilen muttei ole kuulunut. En varsinaisesti yllättynyt tästä enkä ole kovin pettynytkään, mutta lievästy ärsyttää jaella numeroa, kun ei sillä kuitenkaan tyypit mitään tee. Huoh.

Peruspähkäilyä

Maailma on kumma paikka, mutta ihmiset vielä kummallisempia. Ei huhuihin pitäisi uskoa tai mutupuheisiin, mutta jos niiden kohde ei vaivaudu edes selittämään omaa kantaansa, mitä muuta voi kuin jäädä ihmettelemään, miksi. Kusipäisyys ei kuitenkaan ole kovin tavoiteltava asia, en ymmärrä miksi nykyihminen on muka coolimpi jos on kusipää.

Saa olla vähän pessimisti ja sarkastinenkin, mutta umpivittumaisuus ei ole suotavaa tai suvaittavaa. Saa myös olla käytöstapoja, varsinkin jos yrittää jotain parisuhteen tapaista. No, ehkä taas joskus löydän sellaisen joka osaa. Ja ymmärtää.

Harmittaa, että aina kun löytänyt jonkun hyvätapaisen ja kunnollisen tyypin, ei ole itsellä kipinöinyt tarpeeksi, jotta suhde olisi kestänyt. Ilmeisesti en vaan pysty olemaan ellei toinen jollain tapaa koita päästä musta eroon.. hyvä minä! Mitähän Freud tähän sanoisi..?

Lähdenpä tästä testaamaan omia TSI-taitojani pesukoneenkorjaajana.

Odottavan aika on pitkä

Mä tahdon ihmisen, joka on hauskannäköinen ja huumorintajuinen, ei ota itseään liian vakavasti. Sellaisen, joka nauraa mun jutuille eikä mulle, ei hymistele eikä halveksu mun mielipiteitä tai kiinnostuksen kohteita. Tyypin, joka täydentää mun lauseita. Jonkun, joka opettaa mut elämään täysillä, surffaa mun kanssa tai perustaa koirakodin Laosiin.

Mä tahdon ihmisen, joka ei välitä rahasta mutta on tarkka sen käytöstä. Sen, joka on kiinnostunut maailman asioista ja ihmisistä ja katsoo uutisia, futista ja lätkää, lukee kirjoja ja suostuu katsomaan mun kanssa amerikkalaisia hömppäelokuvia kaiken sen actionin ja ääliökomedian lisäksi. Jonkun, joka käy mun kanssa museoissa ja kävelyillä meren rannalla. Miehen, joka rakentaa mulle talon meren rannalle, purjehtii oikealla purjeveneellä eikä ota elämää liian vakavasti. Jonkun, jolla on ajokortti ja ehkä autokin, mutta mieluummin se pyöräilee tai menee raitiovaunulla paikasta toiseen. Tietenkin sillä on matkakortti.

Tahdon ihmisen, joka osaa ottaa kiinni hetkestä, nauttia niistä pienistä minuuteista toisen kainalossa. Sen, joka kosii auringonlaskussa ja tekee mun kanssa kauniita lapsia. Ihmisen, joka tietää olevansa vierellä vielä, kun olemme harmaita ja ryppyisiä. Sellaisen, joka pitää kädestä kiinni kadulla tai kaupassa ja antaa suukon aina töihin lähtiessään. Sen, joka tekee hyvää ruokaa ja nauttii siitä.

Tahdon ihmisen, joka osaa syödä hienoissa ranskalaisissa ravintoloissa muttei hienostele eikä keiku muovi-ihmisten yökerhoissa. Tyypin, joka kuuntelee rokkimusiikkia ja käy keikoilla ja teatterissa. Jonkun, joka juoksee mun kanssa innoissaan Lintsin laitteesta toiseen ja syö hattaraa. Sellaisen, joka ei voisi kuvitellakaan olevansa kuin mun kanssani ja josta ei tarvitsisi koskaan edes miettiä, että se ajattelisi toisin. Ihmisen, jolla on pokkaa sanoa, jos jokin mättää ja halua hoitaa asiat kuntoon eikä vain luovuttaa. Jonkun, joka on päättänyt elää mun kanssa vaikka eteen tulisi mitä.

Tahdon ihmisen, joka ottaa syliin kun olen surullinen, joka huomaa milloin mun pitää syödä tai nukkua, koska olen kiukkuinen. Sellaisen, joka tajuaa ettei mua saa kutittaa, koska se sattuu, ja vaikka nauran, se on ennemmin defenssirefleksi kuin sitä, että olisi hauskaa. Jonkun, joka haluaa tutustua mun perheeseen ja kiintyä heihin sekä tulee toimeen heidän kanssaan. Äijän, joka osaa sanoa siskolle suorat sanat ilman että mun tarvii suuttua.

Jos tiedätte tyypin, mun puhelinnumeron voi antaa sille.

Huokaus.

Yrittänyttähän ei laiteta (whatever that means..) mutta on se nyt prkl kun vaikka kuinka yrittäisi niin maan penteleesti, ni ei siitä kyllä mitään hyötyä tunnu olevan. Kaikki menee vaan ihan just niin munilleen kuin ovat aikoneetkin mennä. Tein mitä tahansa, mikään ei onnistu. Parempi pysyä kotona, peiton alla ja odottaa hidasta kuolemaa. Kissoja en ainakaan hanki, ne vaan söisi mun mätänevän ruumiini.

Musta tulee kissaton kissamummo. Se, joka ohittaa kassajonossa ja tökkii kepillä nuorisoa ja kiroilee julkisissa, jos ei pääse siihen paikalla, jolla on aina istunut viimeset viiskyt vuotta.

En näe tulevaisuuttani tällä hetkellä kovin valoisana. En varsinkaan sunnuntain jälkeen, jolloin karille karahti taas yksi ihmissuhde.

Tiktik?

Hahhahhaa. Mistähän johtuu, että onnistun aina sanomaan jotain täysin käsittämätöntä täysin epäsovinniasilla hetkillä? Jos on tapaillut poikaa joku vajaa kaksi kuukautta, niin onko sille pakko mennä kertomaan, että on yhtäkkiä huomannut itsessään piirteen, ettei vihaakaan lapsia!?

*ittu Haloo! Koita siinä sit selittää, et en oo vauvakuumeessa. En nyt enkä ehkä koskaan. Enkä varsinkaan tän hepun kanssa. :P Karkuuhan ne miehet juoksee tollasesta. Eikä varmaan auta selittää, että vauva-asiat ei ole pariin viime vuoteen aiheuttaneet mulle muuta kuin harmia ja tuskaa eivätkä siis todellakaan kuulu suunnitelmiin ainakaan seuraavaan viiteen-kymmeneen vuoteen. Mahdollisesti ehkä joskus myöhemmin, mutta ei nyt.

Kesäheiloista ja muista

Syksy olkoon virallisesti alkanut. Lomat on pidetty ja heilakin jätti.

Tän takia mä olen sinkku. Ettei tarvi olla paha mieli ja hyljätty olo. Vielä kun oppis karkuun juoksemisen jalon taidon, et ehtis lähteä ennen niitä. Kerrankin ajattelin, et nyt on helmi kainalossa, kun oli niin fiksu ja hauska se poika. Ei mikään [x:n nimi tähän], todellakaan ja se on vain plussaa miehessä.

Jotenkin sitä kuvittelee, että itse kun on suora ja rehellinen, niin toinenkin olisi. Mutta ei se toimi niin. Mun annetaan sanoa, että tykkään ja vielä vastataan, et niin mäkin tykkään susta. Ja mitä sitten. Syksy tuli ja so long sucker, "en mä tunne samalla tavalla kuin sä".

No vittuako oikeesti sitten sanoit että tykkäät?

Olisi voinut monta kertaa sanoa, ettei tää juttu nyt ihan toimi. Monta kertaa! Mut ei, kun kuulin pelkkää "oot ihana"a ja vielä eilen se suutelikin mua oikein omistajan elkein. Hirveen kiva kuulla, ettei ollut kipinää semmosen jälkeen.

Kipinän puuttuminen on ihan hyvä syy päättää treffailu. Täysin pätevä syy enkä mä siksi ole vihainen ja surullinen. Mä olen surullinen, koska mun annettiin ymmärtää asioita eri tavalla, miten ne oikeasti meni. Päälimmäinen tunne koko paskasta on se, että tuijottaa peiliin ja yrittää nähdä otsassaan luettavan tekstin "helposti vietävissä, valehtele ja nöyryytä". En näe sitä, mutta pakko sen on siinä olla, koska niin monet kohtelee noin. Miehet varsinkin.

Harmittaa. Kerrankin oli näppäimissä tyyppi, jonka kanssa olis oikeasti voinutkin kuvitella jotain vakavampaa. Olisin mä siitä tykännyt enemmänkin, jos olis antanut. Mut olihan se tunne koko ajan siinä roikkumassa, ettei kannata päätäpahkaa rakastua, turpaan tulee kuitenkin. Tuli se silti vähän puun takaa ja se varsinkin, miten reagoin asiaan. Ehkä turhankin tunteikkaasti. Taisin kuitenkin ehtiä rakastua.

Ihan kuin olisi vähän stressiä

Pien stressi töissä/ töistä ja siitä että ne ehkä kohta loppuu. Mitä sit tekis? Kiinostavia työpaikkoja ei yksinkertaisesti ole. Jos tahtoo jotain vähänkään haastavampaa, on oltava yliopistotutkinto. No, vois kai sitä aikansa kuluks hakea näillä suht ok tradenomin papereillakin, mut sit pitäis varmaan olla vähän rautasempaa työkokemusta.

Ei mulla nyt oo yhtään sellanen olo, et pystyis repimään itestä irti niin paljon, et onnistuis markkinoimaan ittensä siihen kaupungin ainoaan hyvään työpaikkaan.

Ihan kuin ei olisi jo tarpeeksi ajateltavaa muutenkin, niin nyt sitten vielä yksi menneisyyden tyyppi käy sekoittamassa ajatuksia. Tässä tapauksessa kaikki olisivat tyytyväisiä, mikäli vois vaan antaa anteeks / olla ja unohtaa. Mutta ei vaan pysty käsittämään, miten saatanan vaikeeta voi olla kahden ihmisen välillä kommunikointi. Ei mikään ihme, että meni sekin juttu niin metsään, kun ollaan molemmat tämmösiä aaseja. Ei vaan pysty, ei kykene. Enkä ihan rehellisesti sanottuna enää edes jaksa yrittää. Kun ei uskalla edes ottaa mitään askelta mihinkään suuntaan, kun toinen vaan rähjää, niin ei kiitos enää. Mä ihan oikeasti toivon, et vois olla kuulematta toisesta enää koskaan ja jos joskus pakosta näkiskin, niin moikkais niin kuin muillekin vieraille ihmisille.

Vähän arka paikka tuo on mulle muutenkin, mut elämä ei yleensä mene niin kuin ite haluaisi. Harmi vaan.

Mun mekko ja huivi tuli tänään! Ne toi iloa. Mekko istui mielettömän hyvin! Mekko on viskoosia ja huivi silkkiä. Myös UPS:n heppu oli mahdottoman ystävällinen, kun jätti paketin mun työpaikalle (jossa tosin oli tulossa muutenkin käymään) kun en ollut kotona enkä ollut vastannut puhelimeen. Kiitos hyvästä palvelusta.