30.12.2011

2011

Pitää se varmaan klousata tuo mennyt vuosi tähän blogiinkin.

Vuosi 2011, mitä jäi käteen? No rehellisesti sanottuna, eipä juuri mitään. Tietenkin olen taas väärässä, kun tarkemmin miettii. Teinhän kuitenkin kaikenlaista ja ihan itselle uusiakin juttuja. Matkat Berliiniin ja Lontooseen jäivät positiivisina juttuina parhaiten mieleen. Surullista oli parin läheisen ihmisen poismeno.

Vuonna 2011 olin suorastaan laiska enkä ole pysynyt oikein missään tavotteissa, joita olen itselleni asettanut. Ei ole oikeastaan noita isompia juttuja lukuunottamatta tapahtunut juuri mitään. Jos mulla olisi tapana tehdä uudenvuoden lupauksia, voisin ehkä luvata vuonna 2012 tekeväni ylipäätään enemmän. Kotisohvalla istuminen kun on ajanhukkaa.

Kotirötväilyyn on tosin saatu parannusta nyt loppuvuodesta. On ollut enemmän seuraa arkisinkin ja viikoillakin on tullut tehtyä kaikennäköistä. Ensi vuonna myös mahdollisesti uusia matkoja ja uusia kuvioita muutenkin. Piristää jo etukäteen! :) Koska nyt on kuitenkin vielä laiskuuden vuosi meneillään, voin vielä kerran antaa itselleni anteeksi sen, etten vain jaksa. Alla siis lueteltuna vuoden huippuja.

*Helmikuussa Turku-Tukholma-risteily, hulvaton pikkureissu.
*Pääsiäisen tienoilla lomailin ja juhlin synttäreitäni pienen porukan kanssa. Oli hauskaa. Kiitos vain kaikille niistä.
*Vapusta ei mitään muistikuvia, mahdoinkohan olla missään kodin ulkopuolella? Ehkä katsomassa lätkän MM-kisoja. Jee, mestaruusjuhlat! =)
*Kesäkuussa Foo Fighters, kova keikka kyl. En muista, teinkö juhannuksenakaan mitään mutta heinäkuun ainakin olin lomilla. SHS:n 1920-lukubileet, Berliini..
*Elokuu alkoi surullisesti, en tahdo sitä ruotia sen enempiä. Oikeastaan se kuukausi päättyikin surullisesti.
*Lokakuussa Lontoo. <3 Koitin myös keksiä itselleni hurahduksia, mutta ei se ihan toimikaan niin.
* Firman pikkujoulut oli kivat. :D Joulu puolestaan ankea, KELLÄÄN ei ollut mitään joulufiilistä. Ei mullakaan. Oikeastaan, olisi ehkä parempi jos ei tarviisi enää koskaan "juhlia" joulua. Onneksi vanhemmat ehdotti ensi vuodelle matkustelua. Sopii mulle! =)

Paras naispukeutuja -palkinto firman pikkujouluista. :D


2011 lyhyesti

Deitit: vähissä
Musa: Erin Anttila, Tom Waits
Leffa: Harry Potter & deathly hallows pt 2
Keikat: Hector. Foo fighters.
TV: How I Met Your Mother
Ajanviete: Kynsilakkailut

Ja koska tykkään meemeistä, saattaa joku sellainen tulla vielä tähänkin blogiin..

HYVÄÄ UUTTA VUOTTA 2012 KAIKILLE! 


9.12.2011

Aarrekartta - haaveet kuvina

Mitä minä toivoisin elämältäni...




Huomaatteko? Ei talvikuvia.