Piti sitten oikeaakin ruokaa. Sain muuten tänään kaverilta Valion valkosuklaa-limerahkapurkin ympärillä olleen pahvin, jonka takapuolella on ohje valkosuklaa-limekakkuun. Uuh, kuulostaa niin sikahyvältä, että vaikka olisi kuinka epäterveellistä ni tuota täytyy kyllä joku päivä tehdä. Ensi viikolla voisin joku päivä taas testata leipomustaitoni. Resepti ainakin on tosi yksinkertainen.
Niin oikeaa ruokaa. Menin siis kauppaan. Menin, vaikka olin nälkäinen mutta kun olin päättänyt mennä ja päättänyt oikeasti tutkia, mitä ostan, niin menin. Enkä ostanut turhuuksia, kuten karkkia tai sipsejä! Voitto. Ostin mahdollisimman monet tuotteet luomuna. Hintoja vertailtaessa oli välillä kyllä pala kurkussa mutta vain kerran tein teitoisesti päätöksen ottaa halvempaa enkä luomua. Olin aika ylpiä itestäni kun pääsin kotiin.
Tein muuten 20 minuuttia siivousasiaa (tiskejä, roskia ja pyykkejä kaappiin). Jää siis vielä 10 minuuttia tekemistä, mutta oli oikeasti pakko pitää safkaustauko. Kymmenen minuuttia menee jo siinä kun siirrän nuo narulla olevat pyykit silityspisteeseen tai kaappiin. Ylijäävän ajan käytän vaikka silittämiseen. Hyvin alkaa, ei tunnu edes pahalta. :)
Onko tämä uusi fontti hieman vaikealukuinen? Ihan kuin olisi ainakin omaan silmään. Nätti fontti kuitenkin. Ehkä koitan hieman tummempaa väriä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti