14.3.2010

30 Seconds to Mars 12.3.2010 Jäähallilla

Mainio keikka! = ) Ei tosin yhtä hyvä kuin 2008 keikka, mutta aivan erinomainen silti. On hyvin lähellä, etten liity niiden Echelon-jengiin. Mutta sehän on lähinnä ilmaista markkinointityöntekoa bändin hyväksi.. En taida, hoitakoon ite. :D

Mut aivan törkyhyvä keikka. Lämppäreitä oli kuulemma kaksi, mutta nähtiin vain se toinen eli Carpark North, joka on hyvä bändi. Olisi kiva päästä joskus niiden omalle oikean mittaiselle keikalle.

Bändi antoikin sitten taas odotella itteään. Tällä kertaa onneksi ei tarvinnut kuunnella AC/DC:tä siinä välissä. Mutta aivan v*un kauan kesti ennen kuin aloittivat. Se vähän söi tunnelmaa siitä alusta. Melko lähelle lavaa päästiin tunkemaan, tosin ei se paljoa näkemisen kannalta hyödyttänyt, koska siellä oli niin paljon hyvin pitkiä ihmisiä. En muista milloin viimeks olisin tuntenut itseni niin auttamattoman lyhyeksi kuin tuolla keikalla. Meininki yleisössä vaikutti paljon vaisummalta kuin pari vuotta sitten, mutta yhtä kaikki aivan hyvä ja oltiin niin lähellä lavaa, että näin Jaredin siniset silmät. :) Joo, jos se tulis ja veis mut mukaansa, niin jättäisin kyllä kyselemättä koko tän hetkisen elämäni. :D

Biisilista:

  1. Escape
  2. Night of the Hunter
  3. Attack
  4. Vox Populi
  5. From Yesterday
  6. A Beautiful Lie
  7. This Is War
  8. L490
  1. Revenge
  2. Capricorn (A Brand New Name)
  3. The Kill
  4. Closer to the Edge
  5. Search and Destroy
  6. Buddha For Mary
  7. The Fantasy
  8. Kings And Queens


Listan lähde: http://ylex.yle.fi/musiikki/keikkabarometri/keikkabarometri-30-seconds-to-mars-helsingin-jaahalli

Tahtoisin jotain 30 Seconds to Mars -krääsää. Ehkä rannenauhan tai jotain. Niiden paidat ei oo nykyisellään kovin kivoja, vanhemmat olisi olleet kivempia, mutta joku ranneke tai avaimenperä voisi riittää. Täytyy kahtella, jos joskus jossain törmää. Ei nyt jaksa netistä tilata yhtä avaimenperää kuitenkaan. :D

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti