30.8.2011

Satunnaisia

Olen saattanut hieman unohtaa tämän blogini. Anteeksi, jos joku pidätti hengitystään odotellessa uusia kuulumisia.

Syksy tulee, tylsää. En tykkää sateesta enkä siitä, että lämpötila tippuu alle kahdenkymmenen asteen. Sen lisäksi töissä alkaa taas koko talven yli kestävä flunssailu. Tuskin se muhun tarttuu. Yleensä vain kaikkiin muihin. En tosin itselleni tahtoiskaan mitään kipeilyjä, johan mä kerran olin tänä vuonna saikulla! :P

Millainen sää on syys-lokakuussa Barcelonassa? Ollaan menossa sinne kaverien kesken. Jei! Kesällä äiti kysyi, mihin haluaisin lähteä kaupunkilomalle. Sanoin, että Berliiniin tai Barcelonaan. Vanhukset valitsivat Berliinin. (Matkakertomus oli tulossa, mutten pystynytkään kirjoittamaan sitä loppuun.) Ihan hyvä, Barcelonaan pitääkin mennä tyttöporukassa pööpöilemään.

Lauantaina olin elämäni kolmannen kerran hautajaisissa. Ekaa kertaa ei oikeastaan lasketa, koska olin jotain kolmevuotias enkä muista siitä mitään. Toinen kerta oli pari kesää sitten, elokuuta sekin. Julma kuukausi. Mutta kaikessa kauheudessaan kaunis oli lauantain tilaisuus.

Ensi kesänä päästään hieman iloisempiin kirkonmenoihin, kun rakkaat ystäväni menevät naimisiin. *halituksia* Olen niin kovin onnellinen heidän puolestaan. :) Eipä olekaan taas vähään aikaan ollut mitään häitä.. milloinkohan viimeks? Pari vuotta sitten?

Syksyn tullen tulee flunssan lisäksi Big Brother. En tietenkään aio katsoa enkä varsinkaan kommentoida ohjelmaa täällä. ;) No, katsotaan nyt, kuinka kauan jaksaa kiinnostaa. Viimeiset pari kautta olivat ainakin aivan syvältä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti